Kirjoitin romaanin ja julkaisin sen elokuussa 2024.

Noitarakastaja syntyi vuosina, joina musiikki tuntui osaltani loppuunkirjoitetulta ja muutenkin elämässäni oli leimuavaa tyhjyyttä ja turhautumista omaan tekemiseeni. En jaksanut seurata itseäni tutuille poluille, tehdä mitään vain siksi, että oli syntynyt joku toimintatapa tai rytmi taiteen julkaisemiselle.

Syksyllä 2021 sain valmiiksi kaiken siihenastisen: julkaisin D/other -albumin ja väittelin tohtoriksi Helsingin yliopistosta. Samalla odotin kuolemaa, joka ehtisi korjata minut joko juuri ennen kuin uusi lääke edes saapuu Suomeen, tai siitä huolimatta. Hyvin pian. Siinä tilanteessa, sairaalan odotusaulassa otin yhteyttä Emma Ainalaan ja pyysin häntä maalaamaan taulun, jota voisin käyttää levyn kantena. En tuntenut Emmaa. Ihailin vain. Siitä tulisi levy, joka julkaistaan kuolemani jälkeen, kerroin hänelle.
Arkisto.
Sinä syksynä, valmiiden projektieni avaruudessa, aloitin myös romaanin käsikirjoittamisen. Olin nähnyt unia jo kesällä, sellaisia jotka vaikuttivat elokuvilta. Nyt niistä alkaisi kirja, jonka kirjoittaminen jäisi luultavasti minulta kesken, mutta jota kirjoittaisin huvittaakseni itseäni. Puuhastelua kuolemaa odotellessa…

Annoin itselleni myös lahjan: ostin oppilaspaikan Monika Fagerholmin – tuon mielettömän nerokirjailijan – ensimmäiselle suomen kieliselle kirjoittajakurssille, joka kestäisi vuoden. Joulukuussa 2022 käsikirjoitus oli 500 sivuinen villi kudelma.
Vuoden ajan Monika soitti minulle puhelun kerran kuussa osana kurssin antia. Se oli vähän kuin jumalatar tai lempikirjasi lempihenkilö soittaisi henkilökohtaisesti ja katsoisi sieluusi. Auts. Uuvuttavan jännittävää. Bensaa liekkeihin. Koskaan ei voinut tietää tulisiko puhelu erään sos median alustan kautta vai perinteisenä puheluna. Toimisiko puhelimeni vai tulisiko puhelua ollenkaan? Entä jos se olikin mielikuvitustani?
Kirjoittamisen taide prosesseineen ei ole minulle Monikan eikä muidenkaan opettajien ja opintojen [tai tekemisieni] kautta selkiytynyt. Sen kuuluu olla hähmäistä. En halua tietää mitä tapahtuu.

Kirjoittaminen ei ole prosessi, jota voi suorittaa suunnitelman mukaan. Se on pyörre. Siksi muutaman pakottavan pilarin junttaaminen jonnekin on tarpeellista. 
Todella banaalia, mutta samoin käyttäytyy koko elämä. Sekoilee, venyy, valuu ja hölskyttää… Minä solmin kustannussopimuksen S&S Kustantamon kanssa keväällä 2022. Ainakin tiesin, että jonain päivänä romaani julkaistaisiin. Ajasta romaania kirjoittaessani tuli aikaa, jolloin elämäni jatkui uuden suorastaan vallankumouksellisen sytostaatin ansiosta. Tyhjästä kohdasta paljastui myös kuolevan suru, jota tutkia. 

13.9.2024 Noitarakastajan julkaisujuhlissa keskustelimme kirjasta ja kirjoittamisesta Koko Hubaran johdollo Rosebud Sivullisessa. Keskustelun voit katsoa täältä.

Kirjan voi hankkia suoraan Kustantamo S&S:stä tai kirjakaupoista kovakantisena tai e-kirjana. Siitä ei ole saatavilla äänikirjaa.

Helsingin Sanomien arvostelu löytyy myös!
Ja Turun Sanomien.
Kiitos myös Tiiliskivipalkinto-ehdokkuudesta Tampereen kirjallisuudenopiskelijoiden ainejärjestö Teema ry.

Kiitos lukijoille nyt ja ikuisesti.
Kiitos upeille kirjallisuusihmisille ja suurlukijoille, jotka olette kirjoittaneet Noitarakastajasta omilla alustoillanne.